Kelan tietotarjotinSiirry sisältöön

Jo puoli miljoonaa suomalaista on saanut tartuntatautipäivärahaa koronan takia – etuuden kulut korona-ajalta yli 400 miljoonaa

Julkaistu 26.1.2023Päivitetty 1.3.2023

Tartuntatautipäivärahaa sai vuonna 2022 noin 385 000 henkilöä. Edellisvuoteen verrattuna saajien määrä kolminkertaistui ja maksettu euromäärä kaksinkertaistui. Kasvua selittää koronaviruksen omikron-variantin voimakkaampi tartunta-aalto ja se, että etuuden myöntämistä helpotettiin.

Ennen koronapandemiaa tartuntatautipäivärahaa sai vuosittain reilu sata henkilöä. Kun koronapandemia alkoi ja koronaviruksen aiheuttama infektio lisättiin asetukseen yleisvaarallisista taudeista, etuuden saajien määrä kasvoi eri suuruusluokkaan: tartuntatautipäivärahan vuosittainen saajamäärä on jopa yli 3000-kertaistunut.

Tartuntatautipäivärahan saajia oli vuonna 2020 noin 27 000, vuonna 2021 noin 127 000 ja vuonna 2022 peräti 385 000. Yhteensä noin 501 000 eri henkilölle on maksettu tartuntatautipäivärahaa vähintään yhdeltä päivältä vuosien 2020–2022 aikana.

– Karkeasti laskettuna joka seitsemäs työikäinen on jo saanut tartuntatautipäivärahaa koronatartunnan tai altistumisen vuoksi. On hyvin poikkeuksellista, että etuusjärjestelmässä jo olevan sosiaaliturvaetuuden merkitys kasvaa lyhyessä ajassa näin rajusti, sanoo Kelan tutkimuspäällikkö Jenni Blomgren.

Kuvaaja: tartuntatautipäivärahaa saaneiden määrät ja maksetut tartuntatautipäivärahat (milj. €) vuosina 2020–2022. Kuvasta näkee, että tartuntatautipäivärahaa saaneiden määrässä ja etuuskuluissa oli voimakasta kasvua vuonna 2022. Silloin saajia oli 385 000 ja tartuntatautipäivärahaa maksettiin 273 miljoonaa euroa.
Tartuntatautipäivärahasta maksettu euromäärä on kasvanut korona-aikana vuosi vuodelta saajamäärän mukana. Kela on maksanut koronavuosina tartuntatautipäivärahaa jo yhteensä 415 miljoonaa euroa.

Saajien määrä suurimmillaan kesäkuussa 2022

Tartuntatautipäivärahaa saaneiden määrä on tähän mennessä ollut suurimmillaan kesäkuussa 2022. Silloin etuutta maksettiin noin 67 000 henkilölle tai heidän työnantajilleen. Määrä oli kuitenkin paljon pienempi kuin varmennettujen koronatapauksen huippumäärä, joka sijoittui talvikaudelle 2021–2022.

Kuvaaja: tartuntatautipäivärahaa saaneiden määrä ja THL:n rekisteröimien varmennettujen koronatapausten määrä kuukausittain 1/2020–12/2022. Kuvasta näkee, että tartuntatautipäivärahaa saaneiden määrä kasvoi erityisesti vuoden 2022 ensimmäisellä puoliskolla, hieman varmennettujen koronatapausten piikkien jälkeen.
Vain osa varmennetun koronatartunnan saaneista on hakenut tartuntatautipäivärahaa.

– Moni tartunnan saanut tai altistunut ei ole työelämässä eikä ole voinut saada tartuntatautipäivärahaa. Toisaalta moni on voinut tehdä etätöitä karanteenin aikana tai toipua taudista sinä aikana, kun on voinut olla pois töistä omalla ilmoituksella, kertoo Blomgren.

Saajamäärät ovat seuranneet koronapandemian aaltoilua viiveellä. Tämä johtuu siitä, että tartuntatautipäivärahalla on voitu korvata myös aikaisempiin kuukausiin sijoittuneita poissaolokausia.

Valmis lainsäädäntö mahdollisti nopean käyttöönoton

Tartuntatautipäiväraha on poikkeustilanteita varten luotu etuus. Se korvaa ansiotulon menetystä enemmän kuin sairauspäiväraha ja on saajalleen houkutteleva, jotta sillä pystyttäisiin ehkäisemään tartuntojen leviämistä fyysisillä työpaikoilla vahvan rahallisen kannustimen avulla.

– Onneksi tartuntatautipäiväraha oli jo valmiiksi säädetty ja olemassa etuusvalikoimassa. Se mahdollisti etuuden käyttöönoton heti, kun korona lisättiin yleisvaarallisten tautien listaan, sanoo Kelan johtava ylilääkäri Janne Leinonen.

Kela voi korvata tartuntatautipäivärahalla tulonmenetyksiä, kun henkilö tai hänen alle 16-vuotias lapsensa on asetettu karanteeniin tai eristykseen yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi eikä henkilö voi siksi tehdä ansiotyötään.

Lisätietoa

Kelan tutkijat ovat kirjoittaneet aiheesta pidemmin Kelan tutkimusblogissa.

Jenni Blomgren
tutkimuspäällikkö, Kela
jenni.blomgren@kela.fi
020 634 1893
Twitter: @JenniBlomgren

Janne Leinonen
Johtava ylilääkäri, Kela
janne.leinonen@kela.fi
020 634 1470
Twitter: @DrLeinonen

Jaa tämä artikkeli

Jaa sivu Twitteriin Jaa sivu Facebookiin Jaa sivu LinkedIniin